Äänentoisto kuntoon

Kodin äänentoiston heikoimpia lenkkejä on kovapuhujien puute. Tilanne on kuitenkin korjattavissa hankkimalla kovapuhujat hyvinvarustetusta kovapuhujaliikkeestä. Joskus kuitenkin on tilanteita jolloin kovapuhujaliikkeitä ei ole saatavilla, esim. pyhäpäivät, yöaika, maaseutu, autiomaat ym. Hätä ei kuitenkaan ole samannäköinen, näppärä kodinputkimies rakentaa kovapuhujat helposti kotona lojuvista hylkytavaroista.

Ensiksi rakennamme kovapuhujat käyttäen hyväksi laajakaistaista kaiutinelementtiä. Laajakaistaisen kaiutinelementin edut ovat siinä että se toistaa koko kuuloalueen taajuudet (no ei kyl varmaan!). Se ei myöskään tarvitse jakosuodinta, eikä siten tarvitse kärsiä vaihevirheistä ja päällekäisistä elementtien kaistoista jakotaajuuden alueilla (höpö höpö!).

Ensimmäiseksi pitää löytää sopiva kaiutinelementti. Se löytyy yleensä makuuhuoneen piirongin alta. Mikäli sen on jo joku vienyt, niin voi harkita sellaisen ostoa. Tai ottaa se naapurin stereoista.

Seuraavaksi kyhätään sopiva loota, esim. puusta tai erilaisista puuhakkeluslevyistä, tunnetuimmat lienee leolastumäkilevy ja pdf-levy. Nimestään huolimatta ei äänilevy kelpaa.

Lootaan on paikallaan kaivaa aukko kaiutinelementtiä varten.

kuva / kaiutin

Laajakaistainen pystyhonottaja ”Sahara Sandstorm Pearly Brown” -viimeistelyllä liimauksen alla. Kaiuttimen alapuolella oleva aukko paljastaa LVI-asennuksienkin olevan valmiit.

Jos ei jaksa sahailla levystä sivuja ja pohjia ja takalevyjä yms., voi kaiutinelementit vaan kiinnittää suoraan isoon levyyn, ja kuvitella sen olevan kotelo. Englantia sujuvasti puhuvat sanovat tätä ”open baffleksi” (avopahveli). Itse kutsun sitä vaan saamattomuudeksi.

Kuvan avopahvelit harvinaisella ”Asylum Corny Beige” -pintakuvioinnilla. Tietokone kuvassa mittakaavan takia.

Jos pystyy hillitsemään suuruudenhulluutensa, voi kovapuhujat rakentaa pienemmässäkin mittakaavassa. On huomattava että matalien äänten toisto on melko vaatimatonta pienellä kovapuhujalla ja pahvelilla, siksi onkin suotavaa varustaa kovapuhuntajärjestelmä ns. subwooferilla, eli alihaukkujalla.

Avopahveleiden pienempi versio, pintakäsittelynä maanläheinen ”Moulded Shipworm Rustic”. Äärimmäisenä vasemmalla alihaukkuja kauniilla ”CCCP” -tyyppisellä kuviopinnalla, sopii helposti sisustuksen kuin sisustukseen. Tietokone kuvassa vaan sen takia että se unohtui.

 

 

Ensi viikolla katsastamme markkinoilla olevia magneettikuvauskoneita, ja miten ne sopivat kodin magneettien kuvaukseen.

Vastaa