Uutisia liitosalueilta – myös lähempää


Lintujen kevätmuutto on alkannut Vantaan Jumbossa.


Turussa verottaja käyttää kovia otteita laitonta tax-free-myyntiä vastaan.


Mannerheimintien perusparannustyö on ruuhkauttanut pahasti Töölön kylän läpiajoväylät.


Suur-Kallion ruokaviikoilla nähtiin nälkää

Perinteisillä ruokafestareilla California Pupissa esiteltiin modernia paikallista haute cusinea.

Ervin Möttösen ”Sir Salmon” kilpaili vastentahtoisesti tiukassa Tehääs Ny Äkkiä Jotain -sarjassa.

Inspiration Minimalistic Irrational -sarjassa voittopokaalin pokkasi Barbienella Janatuinen teoksellaan ”Veni, Vidi, Patata Chips”.

Yllätysvoiton sarjassa Snagarit Rules! nappasi tyrnäväläinen Keimo-Noora Graaham vahvasti kantaa ottavalla sotkulla ”Bzzz, I am The Egg Fly”.

Tapahtuma oli jälleen onnistunut, eikä monellakaan jäänyt paha maku suuhun.


Heikentyneen joukkoliikennetilanteen johdosta on Suur-Kallion virastotalon henkilökunta saanut käyttöönsä uuden liikennevälineen. Henkilökunta voi käyttää sitä työtehtävien hoitamiseen virka-aikana. Uuden hankinnan toivotaan vähentävän ruuhkia keskusta-alueella.


Pienteollisuutta riepottelevassa Karkkilan maalaiskunnassa on avattu uusi viinanpuristamo. Viinaa ryhdytään puristamaan ravintoloiden käytöstä poistuneista pöytäliinoista ja räteistä.


Posti aikoo uusia kaikki 13 pieneksi jäänyttä pakettiautomaatti lokerikkoansa Suur-Kallion alueella. Anselmi Höttö ”Aktiivisten Verkkokauppa Tilaajien Liitosta” epäilee Postilla menneen sekaisin postin määrä ja postin koko. Niin tai näin, mielummin jottei kuitenkaan.


Suur-Kallion jokavuotinen Lego Biennale hurmasi

Yksioikoisen voiton sarjassa Nihilismin Perintö, vei Jürgen Schnitzelhof teoksellaan ”Wo ist mein Minimalismus?”.

Seikkuli Gröthbergin kyhäelmä ”Olkiluoto 3:n Jälkeläiset” hankki luojalleen ykköspalkinnon sarjassa Nihilismi Tappaa Talossa ja Puutarhassa.


Ylen 18.10.2024 julkaisemasta uutisesta voimme päätellä ferrokrominauhojen hintojen nousevan tulevaisuudessa.